Etsimme
Talousassistenttia Helsingin toimistoomme

Olemme nopeasti kasvava ja tunnettu startup-yritys Helsingistä. Tavoitteenamme on tehostaa asiakkaidemme Internet-markkinointia ja tarjota heille enemmän myyntiliidejä verkosta. Olemme nettimarkkinoinnin pioneereja Suomessa ja ydintiimimme rakensi Suomessa tunnetuimman kotisivujen kävijäseurannan Snoobin. Toimintamme on aidosti kansainvälistä, sillä suurin osa asiakkaistamme on Suomen ulkopuolella. Myös tiimimme 16 jäsenestä noin puolet on muita kuin suomalaisia. Aiomme kasvaa nopeasti ja auttaa asiakkaitamme tekemään heidän myynnistään ja Internet-markkinoinnistaan entistä vahvemmin tietoon pohjautuvaa.

Etsimme nyt joukkoomme talousassistenttia

Tehtävänäsi on auttaa yrityksen johtoa ja muita työntekijöitä taloushallinnon ja muiden juoksevien asioiden hoitamisessa. Työnkuva on monipuolinen ja vaihteleva, ja sen sisältöön voit myös itse vaikuttaa. Pääpaino on kuitenkin taloushallinnossa ja erityisesti kirjanpitoon ja raportointiin liittyvissä tehtävissä. Edellytämme sinulta taloushallintoon liittyvää koulutusta, aktiivista asennetta sekä sujuvaa englannin kielen osaamista. Tietokoneiden käyttö on sinulle tuttua ja opit erilaisten verkkopalvelujen käytön nopeasti.

Mitä voimme tarjota sinulle:

  • •Mahdollisuuden olla mukana seuraavassa suomalaisessa menestystarinassa
  • Osaavan ja hauskan tiimin
  • Joustavan, nuorekkaan ja modernin työilmapiirin
  • Kansainvälisiä kehitysmahdollisuuksia
  • Modernit taloushallinnon työkalut
  • Internet-markkinoinnin ja digitaalisen myynnin oppia alan parhailta osaajilta
  • Kilpailukykyisen palkan
  • Ison toimiston Helsingin ydinkeskustassa Mikonkadulla
  • Heltin hyvinvointi- ja työterveyspalvelut

Tehtävä on määräaikainen äitiysvapaan sijaisuus, ja toivomme valitun henkilön voivan aloittaa työssään maaliskuun 2017 aikana.

Miten hakea:

Lähetäthän vapaamuotoisen hakemuskirjeesi ja CV:si suomeksi tai englanniksi osoitteeseen jobs@leadfeeder.com. Hakuaika päättyy 5.2.2017.